Parhaat kengät urheiluun

Tampereen lahja Suomen musiikille, Eppu Normaali runoili aikanaan kuinka hänestä oli tullut urheiluhullu. Eikä ihme, sillä me suomalaiset olemme tunnetusti urheiluhullua kansaa. Satoi tai paistoi, voit aina nähdä jonkun suomalaisen suksiladuilla tai pururadoilla ylittämässä itseään. Siten meillä kaikilla pitää olla myös välineet kunnossa.

Sport_Shoe

Välineurheilu on parasta urheilua. Vaikka hyötykasvua uusista lenkkitossuista on vaikea todistaa, moni meistä tietää omasta kokemuksesta kuinka uudet kengät antavat potkua liikkumiseen. Kyseessä saattaa hyvinkin olla lume-efekti, mutta tästä huolimatta jokainen hyöty käytetään hyväksi. Mutta miten voimme maksimoida henkilökohtaisen hyödyn, jos emme ole tietoisia oikeanlaisista välineistä, jotka sopivat tietynlaisiin urheiluaktiviteetteihin?

Otetaan ensimmäinen esimerkki kaikkien rakastamasta lenkkeilystä. Koska meillä Suomessa metsää löytyy vaikka muille jakaa, moni lenkkeilijä valitsee metsien siimeksissä kiemurtelevat pururadat parhaaksi juoksualustaksi. Ja hyvä näin, sillä pehmeä pururata ei rasita nilkkoja, polvia ja alaselkää yhtä paljon kuin esimerkiksi asfaltilla juokseminen. Siten juoksukenkien ei tarvitse olla yhtä jäykkiä, vaan normaalit lenkkitossut ajavat asian vallan mainiosti. Kovalla alustalla juoksemien vaativat erikoiskengät tai vaihtoehtoisesti pehmeät pohjalliset, jotka estävät juoksusta koituvan tärähtelyn akillesjänteisiin sekä polviin.

Juoksemaan säällä kuin säällä

SneakersEntäpä talvijuoksu? Mikään ei ole niin hienoa kuin lenkille lähtö paukkupakkasessa tietäen että kotiin saavuttua odottaa lämmin sauna. Valitettavasti monet meistä tietävät myös sen miltä tuntuu lenkillä liukastuminen jään takia. Tämän varsin kivuliaan kokemuksen takia talvella lenkkeily vaatii erikoisvarusteet. Kovan asenteen lisäksi nastalenkkarit ovat talvella juoksemisen vähimmäisvaatimuksia. Hyväksi onneksi nykypäivänä verkkokauppojen luoman kilpailun myötä erikoiskengistä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, vaan hintakilpailua voi harrastaa monissa katu- sekä verkkokaupoissa.

Viimeisenä esimerkkinä nostetaan esille eräs toinen suomalaisten rakastama lenkkeilymuoto, vaellus. Metsässä yksin vaeltaminen voi olla tehokasta terapiaa, jonka avulla voidaan irtautua arjen harmaudesta ja hektisyydestä. Tätäkin varten varusteet on oltava kunnossa, jotta vaelluksesta voisi nauttia täysin sieluin. Vaelluskengät tarjoavat oikeanlaiset tuen nilkoille sekä tukevan pidon, joiden avulla esimerkiksi kivikoissa, mäissä ja muissa haastavissa olosuhteissa liikkuminen on turvallista sekä mieluisaa.

Ei muuta kuin juoksuvälineet kuntoon ja ulos nauttimaan liikunnasta!

Comments Off on Parhaat kengät urheiluun

Filed under Blogi